Perustin ensimmäisen yritykseni itsenäisyyspäivänä 2012, noin viikon olkapääleikkauksen jälkeen, kun oma uintiura oli silloisen ajattelun mukaan tauolla pidemmän aikaan. No lopultahan se ammattiura ei sitten enää jatkunut.
Olin tehnyt monenlaisia pieniä sivuprojekteja rahoittaakseni omaa uintiuraa ja jotenkin sitten siinä vaiheessa aika oli kypsä laittaa oma Oy pystyyn, syntyi Vivo Visions. Jatkoin edelleen Aurajoen Uinnissa toiminnanjohtajana, joten yrittäjyys oli pitkään vain sivutoimista, ilman kunnollisia liiketoimintasuunnitelmia tai budjetointeja. Mulla oli monta ajatusta mitä haluaisin tai voisin tehdä, mutta toteutuksesta sitten ei ihan niin hyvää kuvaa. Aloitin valmentamalla triathlonisteja nimenomaan uinnissa ja muutamia yrittäjiä altaassa ja sitten pikkuhiljaa myös hiukan työhyvinvointia joillekin yrityksille ihan paikan päällä.
Kokeilin paljon kaikkea, opin virheistä ja tein jotain uusia kokeiluja. Onneksi oli se palkkatyö siinä ohella, koska virheitä tuli alkuun aika paljon ja kaikenlaisia markkinoinnin ja myynnin epäonnistumisia. Jos se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se usein myös on 🙂
Onneksi verkostot laajenivat mukavasti ja pääsin kokeilemaan mielenkiintoisia juttuja, vetämään luentoja työn ja urheilun tasapainosta, kouluttamaan liikunnan vaikutuksista ja jopa vetämään esiintymisvalmennusta ja koulutusta. Tein monia juttuja ja etsin sitä omaa.
2015 kesällä tuli vastaan mielenkiintoinen uimarikollegan ja entisen valmennettavani ajatus vesiliikunnan uudelleen konseptoinnista ja lähdettiin kaveriporukalla rakentamaan uutta, syntyi Hydrotraining. 2016 hyppäsin päätoimisesti yrittäjäksi, pääpaino Hydron puolella ja vähän myös omaa Vivossa. Oli myös pari muuta mielenkiintoista mahdollisuutta, joita melkein lähdettiin rakentamaan siinä sivussa, onneksi ei lopulta tehty isompia investointeja.
Hydrotraining tutustutti viimeistään 2016 kunnolla startup maailmaan, kun lähdimme rakentamaan liiketoimintamalleja ja suunnittelemaan skaalautuvaa liiketoimintaa ja se maailma imaisi myös pidemmäksi aikaa mukaan. Hydron kanssa hommat eivät sujuneet ihan kuten oltiin suunniteltu, käsi pystyyn virheiden merkiksi, jotka lopulta myös söivät kassan ja oli aika palata palkkaduuniin vuoden startup yrittäjyyden jälkeen. Jäin kokonaan pois Hydron toiminnasta 2018, kun olin ollut noin puoli vuotta Nordeassa Startup & Growth rahoituspäällikkönä. Meille kasvoi liian iso näkemysero enemmistön omistajista kanssa ja oli aika siirtyä syrjään.
Nordea aikana pääsin näkemään valtavia määriä mielenkiintoisia yrityksiä ja kuulemaan yritystarinoita. Osaan jopa pyydettiin mukaan advisoriksi tai jopa tiimiin mukaan, mutta se ei ollut mahdollista. Niinpä pikkuhiljaa ajatus kypsyi lähteä hakemaan muita mahdollisuuksia.
WTC Turku Ry:n operatiivisen johtajan paikalla pääsin 2020-2022 auttamaan uudella tavalla yrittäjiä, tukemaan kansainvälistymistä ja verkostojen rakentamista, mutta samalla myös tekemään hiukan sivussa omaa yritystoimintaa. Tästä jäi myös jatkuva intohimo kansainvälisen liiketoiminnan puolelle, jota jo aikanaan olen pääaineena opiskellutkin.
Tarina jatkui päätoimisen yrittäjyyden kautta takaisin pankkimaailmaan, jossa pääsen POP Pankissa auttamaan kasvuyrittäjiä rahoittamalla ja kouluttamalla / sparraamalla. Lisäksi omat vahvuudet ja liiketoiminnan koukerot ovat alkaneet vihdoin näin 40 ikävuoden lähestyessä löytyä.
Omat vahvuudet koen omaavani verkostoissa toimiessa, eri yrittäjiä yhteen saattamisessa ja toimintamallien haastamisessa. Pystyn täydentämään tekemistä omien yritysten kautta ja tukemaan, auttamaan kasvuhakuisia yrityksiä ja POP pankissa olen taas rahoittamassa ja mahdollistamassa sitä kasvua ja tuomassa uutta kulmaa palveluissa yrittäjältä yrittäjälle.
Maailmaa on ollut helppo kiertää korona aikana ja sen jälkeen etänä Zoomin, Teamsin, Hangoutsin tms. välityksellä ja verkostot ovat laajentuneet, olen päässyt haastamaan, olemaan haastettavana ja luomaan myös uutta siementä uusille yrittäjille. Toki välillä alkaa veri jo vetää maailmalle ihan fyysisestikin paikan päälle rakentamaan jotain uutta.
Teen Vivo Visionsin kanssa kasvu- ja hyvinvointivalmennusta, sekä koulutuksia esim tehokkaasta verkostoitumisesta. Olen päässyt auttamaan yrityksiä hakemaan uusia liiketoimintamalleja ja samalla haastamaan vanhoja ajatuksia kohti jotain uutta. Startuppien kanssa on edelleen mukavaa päästä tekemään ja ehkä johonkin mielenkiintoiseen caseen tulee hypättyä tiiviimminkin vielä mukaan 🙂
Lisäksi on pari muuta firmaa, joita rakennellaan tässä ohessa. Dream Tribe on henkilökohtaiseen kasvuun keskittyvä heimo ja tulevaisuudessa myös alusta toteuttaa itseään ja kehittää omia supervoimia, mutta siitä ja muista projekteista sitten ehkä tulevaisuudessa lisää 🙂