OlIn ehdolla Turussa Kokoomuksen listoilta. Kiitos kaikille äänestäneille!
Se on helppoa huudella sivusta ja kritisoida päätöksiä tekemättä itse mitään. Keskityn omiin vahvuuksiini ja osaamiseeni enkä yritäkään olla kaikkien asioiden asiantuntija. Olen aktiivinen keskustelija ja vien tärkeitä asioita eteenpäin ja tuon pöydälle kehitysideoita päätösten kritisointien sijaan.
TEEMAT
Yrittäjyyttä – jotta meillä olisi isompi kakku mistä jakaa
Sporttia / Hyvinvointia – jotta ihmiset voisivat paremmin (liikunta, kulttuuri, mielekäs tekeminen ja kannustava ympäristö)
Osaamista – jotta Suomesta tulisi innovaatioita ja menisimme eteenpäin

Kantani Turussa puhuttaviin aiheisiin:
- Ei ratikalle: Kustannus on liian kova ja raiteet ovat sitten siinä mihin ne vedetään. Pitää katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja miettiä kannattavampia ratkaisuja
- Talous tasapainoon! Tulot kuntoon, ennen kuin jaetaan pottia. Tarvitaan työllistämistoimia ja kannustimia uusille yrityksille.
- Velka ei ole vihollinen, mutta velkarahalla pitää investoida tulevaisuuden tuottoihin, ei pohjattomaan kaivoon kaatamalla.
- Kannustava verotus! Eli veronkorotukset eivät ole ratkaisu, etenkään ansiotuloista, meillä on jo nyt erittäin korkea marginaaliverotus ja jo maltillisilla tuloilla verotus on aivan liian kireää.
- Yritykset mukaan nykyistä laajemmin tuottamaan palveluita turkulaisille.
- Kaupungin tulee toimia tehokkaasti ja hoitaa ydintehtävät, kaupungin tehtävänä ei ole olla suurin ja tehottomin työllistäjä.