Ammattivalmentaja

Päädyin valmentajaksi vähän kuin vanhingossa keväällä 2001 sairastuessani syöpään vain 16 -vuotiaana uimarin alkuna.

Sain tosiaan syöpä diagnoosin alkuvuodesta 2001, kun kaulalta löytynyt patti paljastui hyvälaatuiseksi imusolmukesyöväksi, non-Hodginin-lymfoomaksi. Hoitoina oli noin 3 kuukauden mittainen solunsalpaajahoitojakso ja noin kuukauden sädehoitojakso, kokonaisuudessaan tähän meni noin 4-5 kuukautta.

Kun vieä tuolloin maailman huipulle tähtäävälle 16 -vuotiaalle uimarin alulle kertoo tuollaisen diagnoosin, niin… ei ollut ihan helppoa. Päivisin olin lukion ekanvuoden opiskelija ja muu aika, tuolloin ehkä noin 15-20 tuntia meni uinnin parissa. Kun sitten hoidot estivät harjoittelun ( sain kuitenkin puhuttua luvan käydä väliviikkoina uimassa kevyesti, kunhan en kuormittaisi itseäni enempää kuin kävellessä) aloin myös viettämään aikaa enemmän altaan reunalla. Olin jo lukion aloittaessani aina välillä jäänyt treenien jälkeen sparraamaan toisen ryhmän uimareita ja tuossa vaiheessa siirryin oikeastaan jonkinlaisen apuvalmentajan rooliin ryhmässä.

Hoidot olivat onneksi nopeasti ohi, mutta kipinä valmentamiseen oli syttynyt. Olin jo kesällä 2001 sädehoitojen päättymisen jälkeen takaisin kilpailualtaissa ja samalla myös oma uimarin ura sai uutta vaihdetta silmään. Vakava sairastuminen ja pitkä tauko treeneistä oli osittain avannut ehkä silmiä ja kasvattanut paljon ihmisenä.

Valmensin nuori uimareiden alkuja apuvalmentajana ja panostin entistä enemmän myös omaan uintiuraan. 2002 vuonna sain enemmän vastuuta myös valmennuspuolella ja opin myös samalla itse uinnista ja pääsin opettaessani miettimään omaakin uintia ja tekniikkaa.

Oman uran aikana valmentaminen oli aina selkeästi se pieni työ ja lisäarvo siinä oman uran ohessa. Siitä oppi paljon ja sai myös itselle, kun uimarit kehittyivät. 2013 jälkeen, kun oma ura oli jo ammattitasolla päättynyt päädyin sitten valmentamaan paljon enemmän, rakkaus lajiin siirtyi omasta treenaamisesta muiden treenauttamiseen. Parhaimmillani koen olleeni aloittelevien kilpauimareiden parissa, jossa päästiin toistojen kautta harjoittelemaan uinnin peruselementtejä ja kehitys oli nopeaa. Myös aikuisten valmennuksessa mukana oleminen oli mukavaa, kun sai keskittyä niihin itselle vahvoihin osa-alueisiin.

Varsinaisia omia valmennettavia ei ole ollut 2017 vuoden jälkeen, mutta edelleen harrastelijoita ja esim. triathloneita käyn valmentamassa sopivan paikan tullen. Toimiessani myös Aurajoen Uinnissa pitkään toiminnanjohtajana, jolla oli vastuualueena myös uimakoulut ja tekniikkakurssit, laskin valmentaneeni ja opettaneeni useita tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia aina 2,5 vuotiaista aloittelijoista yli kuusikymppisiin, harrastelijoista maajoukkueurheilijoihin ja vielä useammassa maassakin ja myös useamman lajin urheilijoita on tullut valmennettua matkan varrella. Ehkä vielä tulevaisuudessakin.

Suoritin eri tason valmentajan koulutuksia matkan varrella ja 2012 – 13 ammattivalmentajan tutkinnon Vierumäen urheiluopistolla.